Valtuustoaloite, Markku Kujanpää: Ensilumen latu Varkauteen

29.05.2017

VALTUUSTOALOITE Varkaus 29.5.2017
Ensilumen latu Varkauteen

Viime talvena – 2017 – merkittävänä puheenaiheena oli Varkauden hiihtolatujen kunto. Erityisesti vähäluminen talvi sekä suojasäiden jälkeiset olosuhteet ovat ongelmallisia latupohjalle. Varkaudessa on useita kilometrejä hiihtolatuja ja siksi olisi hyvä, että ainakin osa latuverkostosta saataisiin kunnostettua niin, että ne toimivat kohtuullisesti myös olosuhteiltaan haastavina talvina – esim. vähäluminen tai suojasäinen talvi.

Ratkaisuna ongelmaan on riittävän tasainen latupohja sekä latupohjan vieressä olevan havupuuston poistaminen noin 2 metrin etäisyydeltä latupohjan reunasta. Näin puiden oksat eivät ylettyisi latupohjan ylle.

Edellä mainituilla toimenpiteillä saadaan Varkauteen hiihtolatu, joka voidaan ottaa käyttöön jo vähäisenkin lumen jälkeen. Lisäksi latu kestää myös suojasäiden vaihteluista aiheutuvat jäätymisongelmat puista tippuvan veden jäädessä pois.

Esimerkkinä kaksi vaihtoehtoa:
Käpykankaan 2 km valaistu latu kaipaisi noin kymmen havupuun poistamista. Lisäksi lähes koko lenkin lanauksen sekä esim. kivituhkan tai vastaavan kiviaineksen levityksen paikoitellen.

Toisena vaihtoehtona on Varkausmäen valaistu 2 km lenkki, joka leveämmän ja tasaisemman latupohjan ansiosta toimii paremmin vähälumisena talvena kuin Käpykankaan lenkki. Toimenpiteenä olisi noin 80 havupuun poistaminen. Lisäksi noin 300 metrin matkalta kevyehkö lanaus tai esim. kivituhkan tai vastaavan kiviaineksen levitys kyseiselle matkalle.

Jos vielä 1 kilometrin lisälenkki kunnostetaan samalla tavalla, niin tarvitaan noin 10 puun poistaminen, sekä lanausta arviolta 400 metrin matkalta.

Varkausmäen kunnostaminen edellyttää neuvotteluita A.Ahlströmin kanssa, joissa selvitetään ongelmaksi aiheutuvien puiden poistomahdollisuus.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Varkauden kaupunki kunnostaa riittävän hyvätasoisen ”ensilumen” latupohjan Varkauteen. Eräänä vaihtoehtona voi olla joko Varkausmäki tai Käpykankaan lenkki.

Varkaudessa 29.5.2017

Markku Kujanpää

26.11.2019Timo Launo KD:n johtoon
28.10.2019Keijo Hyttinen valittiin sivistyslautakuntaan
15.01.2019Eeva-Kaarina Sulkamoniemi KD:n eduskuntavaaliehdokkaaksi
28.11.2018Markku Kujanpää KD:n johtoon
30.10.2018Jussi Mikkonen KD:n eduskuntavaaliehdokkaaksi
30.10.2018Sulkamoniemi valtuustoon ja Mikkonen sivistyslautakuntaan
18.09.2018Näkökulma, Kuin äkäiset ampiaiset kesällä
24.04.2018Näkökulma, Tuleeko sote sittenkin?
03.01.2018Näkökulma, Juhlavuosi takana - mitä edessä?
13.11.2017Seutukunnille elinvoimaa

Siirry arkistoon »